Olet tervetullut!
Mielivalmennus on toiminimi, jonka puitteissa tuotan asiakkailleni, heidän tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti, elämänlaatua ja hyvinvointia tukevia ja edistäviä palveluita.
Työskentelyni perustuu toisaalta fyysiseen lähestymiseen, kehon käsittelyyn Trager®-menetelmällä, toisaalta mielen rentouttamiseen ja valmentamiseen mielikuva-, NLP-, suggestio- ja hypnoosiavusteisesti.
Työnohjaus on selkeästi määritetty, sanalliseen vuorovaikutukseen perustuva, yksilöllinen tai yhteisöllinen valmennus- ja kehittämismenetelmä. Siihenkin voidaan haluttaessa erinomaisesti liittää edellä kuvattuja, rentouttavia ja alitajuntaa aktivoivia vaiheita.
Keho ja mieli ovat kuin "paita ja peppu", erottamattomat. On hyvin yksilöllistä, miten itse kukin esim. rentoutuu. Toiselle soveltuu fyysinen kosketus, toiselle paremmin sanallinen vuorovaikutus. Yhdessä nämä lähtökohdiltaan erilaiset työskentelymetodit täydentävät loistavasti toisiaan.
Lähestymmepä ihmistä, itseämme tai toisia, kehon tai mielen tasolla, lopputulemana ihminen kokee asiat hyvin kokonaisvaltaisesti. Aistimme mielipahan tai -hyvän myös fyysisesti ja fyysisen hyvinvoinnin, kuin myös kivun, psyykkisesti.
Olen halunnut havainnollistaa tätä keho-mieli-yhteyttä myös toiminta-ajatuksessani ja sijoittanut sen vertauskuvallisesti taloon. Se kuvaa hyvin myös tämänhetkistä työympäristöäni vanhan, kodikkaan omakotitalomme yläkerrassa. Lämmin, punasävyinen huone toimii Trager®-tilana ja sininen huone antaa puitteet henkiselle valmennukselle. Tervetuloa taloon!
